Sähköisen irtisanomisen käsittelyrobotti

Tampuurin sähköinen irtisanominen on perustunut pitkälti irtisanomispyynnön manuaaliseen käsittelyyn Tampuurissa. Asiakkaidemme toiveena olemme kuulleet moneen kertaan että irtisanomispyyntö saisi tehdä sopimuksen päättämiseen liittyvät asiat automaattisesti. Nyt tuo toive on toteutumassa!

Olemme viimeisen puolen vuoden aikana tehneet kehitystä sähköiseen irtisanomiseen siten että jatkossa meillä on kaksi toimintamallia:

  • työjonomalli
  • irtisanomisen käsittelyrobotti (myös työnimellä ’suora putki’)

Työjonomallissa sähköinen irtisanomispyyntö tuodaan Tampuurin työjonoon ja käyttäjä käsittelee sen lomakkeelta missä on älykkäitä apukeinoja käytössä.

Screenshot-002610

 

Käsittelyrobotin mallissa Tampuurin irtisanomisrobotti tekee Tampuurin asetusten mukaan eri irtisanomisen vaiheet ja kirjoittaa työjonon tehtävälle lokitietoa toiminnon etenemisestä

Mikäli jokin tehtävä ei robotin toimesta onnistu, irtisanominen keskeytyy ja lokiin kirjoitetaan virheviesti. Tehtävä jää avoimeksi jolloin Tampuuri-käyttäjä voi jatkaa irtisanomista käyttöliittymästä. Mikäli kaikki tehtävät kuitataan onnistuneesti, kuitataan työjonon tehtävä tehdyksi.

Screenshot-002609

Tuettuja toimintoja käsittelyrobotin toiminnossa:

  • muuton luonti
  • tarkastuksen luonti (yhden tai kahden tarkastuksen malli)
  • avainlainojen päättäminen
  • sopimuksen päättäminen ja tavoitevirkistys
  • ilmoitushallinnan ilmoitukset

 

Lisätiedot myynnistä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s