Joulutervehdys ja GDPR-uutisia!

Kulunut vuosi on paitsi kulunut nopeasti, niin vuosi 2017 on tuonut myös mukanaan paljon Tampuuri- uutuuksia, mm. uuden taloushallinnon sekä sähköisen asiointikanavan. Koko vuoden teemana meillä Tampuurin parissa työskennelleillä on ollut kehittää Tampuurin teknologista alustaa sellaiseksi, että vastaa tulevaisuudessakin suomalaisen kiinteistöalan koko ajan enemmän ja enemmän digitalisoituviin tarpeisiin.

Olemmekin tehneet huomattavia parannuksia liittyen Tampuurin tietosuojaan ja tietoturvaan vuoden 2017 aikana. Olemme muun muassa kahdentaneet konesalipalvelumme sekä auditoineet että kehittäneet Tampuurin EU-tietosuojavaatimuksen kontrolliympäristön mukaiseksi tietojärjestelmäksi. Näiden lisäksi olemme uudistaneet voimakkaasti sähköisiä palveluitamme ja niihin liittyviä teknologioita.

Itse Tampuurin ohjelmakoodin osalta olemme käyneet läpi ja tarkastaneet kaikki käyttöoikeustarkistukset viimeisen kolmen kuukauden aikana. Lisäksi esimerkiksi asuntohakemukselle on tuotu vahvistus henkilötietojen käsittelystä ja tämä tieto asiakkaan suostumuksesta viedään Tampuurin osapuolikortille. Näiden nostojen lisäksi olemme toki tehneet paljon muutakin ja haluaisinkin nostaa asiakkaidemme tietoon suositeltavina ja jo olemassa olevina ominaisuuksina seuraavat ominaisuudet, jotka osaltaan ovat lisäämässä Asiakkaidemme ja Tampuurin tietoturvaa:

Näiden lisäksi meillä on parhaillaan kehitteillä tuki keskitetylle käyttäjähallinnalle eli niin sanottu AD-tuki (Active Directory), josta kannattaa kysellä lisätietoja omalta asiakasvastaavalta tai asiakaspalvelustamme. Lue lisää Tampuurin tietosuojamuutoksista ja kehityksistä: https://materiaalit.talokeskus.fi (vaatii rekisteröitymisen).

Tärkeänä muutoksena, jota viimeistään heti alkuvuodesta kannattaa lähteä omassa organisaatiossa edistämään on ns. yhteiskäyttötunnuksista luopuminen. Eli EU-tietosuoja-asetus tulee vaatimaan, että järjestelmien käyttö pystytään auditoimaan ja kohdistamaan aina tiettyyn henkilöön. Näin ollen toisten henkilöiden kesken jaettuja käyttäjätunnuksia ei voida jatkossa enää sallia. Kaikille pitää luoda omat henkilökohtaiset tunnukset. Valtaosalla asiakkaistamme tämä asia onkin jo kunnossa, mutta tämä enemmänkin muistutuksena.

Seuraava askel EU-tietosuojaan (GDPR) liittyen tulee olemaan Tampuurin sovellusvuokrasopimuksien uudistaminen vastaamaan näitä tarpeita. Tulemme lähestymään jokaista sopimusasiakastamme tähän asiaan liittyen ensi vuoden tammi-toukokuun välisenä aikana.

Uuden sopimusliitteen lisäksi meillä on tehty ja tehdään paljon muutakin Tampuurin kehittämiseen GDPR-yhteensopivaksi järjestelmäksi. Tästä todistuksena asiakkaamme tulevat saamaan kevään 2018 aikana meiltä kolmannen osapuolen (KPMG) laatiman ISAE3000 varmennuslausunnon, joka osoittaa, että tietoturvan lisäksi (jota tehdään jatkuvasti parantaen Nixu Oyj:n kanssa), myös Tampuurin kontrolliympäristö ja prosessit ovat tietoturvallisia ja EU-tietosuojan edellyttämällä tasolla.

Tässä vaiheessa on kuitenkin korkea aika laittaa työasiat hetkeksi sivuun, oli ne kuinka tärkeitä tahansa. Nyt on aika rauhoittua omien rakkaiden ja läheisten parissa.

Haluankin toivottaa Sinulle ja läheisillesi oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä kaikkea hyvää tulevaan vuoteen 2018!

juharaitanen
Juha Raitanen
Liiketoimintajohtaja, Kiinteistöjohtamisen Palvelut

P.S. Vuosi 2018 tuo mukanaan Tampuurin ulkoasun uudistumista ja samalla uudistamme myös Tampuuri Käyttäjäpäiviä, tuttuja ja pidettyjä elementtejä hukkaamatta. Julkistamme tapahtuman ohjelman kevään aikana. Toivomme tapaavamme juuri Sinut Kalastajatorpalla marraskuussa (8.-9.11.2018)! Save the Date!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s